Maailmassa tapahtuu joskus pieniä ihmeitä – ja nyt yksi niistä tapahtui Petäjävedellä: Samuli Putron Kansan parissa -kiertueen konsertti saatiin Miiluun.

Miilun 250-paikkainen auditorio myytiin loppuun jo kuukausia ennen itse konserttipäivää, joten voi hyvällä omallatunnolla todeta, että kysyntää selvästi oli. Miilun akustinen hyvyys ja Petäjäveden kulttuurimaine näyttävät siis kantautuvan myös artistien korviin.

Mikä Samuli Putrossa kiehtoo? Minulle hän on aina ollut ristiriitainen hahmo – ehkä juuri siksi kiinnostava. Iän karttuessa olen hiljalleen oppinut arvostamaan hänen lyriikkaansa. Parikymppisenä pidin hänen tekstejään korneina ja ajattelin usein: “Eihän se noin mene.” Sittemmin elämä on opettanut, että Putron osumatarkkuus on yllättävän suuri – ja minä puolestani olen joutunut nöyrtymään.

Henkilökohtaisesti näen Putron enemmän puhelaulavana runoilijana kuin perinteisenä muusikkona – mutta se ei vie häneltä mitään pois. Konsertti oli hyvin “putrahtava”, mutta piti otteessaan alusta loppuun.  On todellinen taito saada yksi ihminen kannattelemaan kokonainen konsertti niin, ettei yleisö vilkaise kelloaan.

Välispiikkien tarinat olivat kiehtovia, ja osa niistä vaikutti syntyvän hetken mielijohteesta, improvisaationa.

Poistun konsertista sielu täynnä tarinoita. Katselen parkkialueen autojen paljoutta ja ajattelen: vaikka maailma on monin paikoin tulessa, yksittäisen ihmisen yksittäiset tarinat ovat yhä ajankohtaisia – ja tärkeitä.

On erittäin jännä fiilis nähdä lähes peräkkäisinä päivinä samat muusikot ensin Itsenäisyyspäivien jatkoilla ja heti tämän jälkeen Petäjäveden Miilussa. Tämä oli kuitenkin todellisuus kun kulttuurituottaja Olli Koponen oli jotenkin ihmeellisellä tavalla onnistunut hankkimaan Petäjävedelle Jouluriehan jonka toteuttivat suomen huippumuusikot eli Osmo Ikonen ja Lenni-Kalle Taipale vahvistettuna rumpali Joonas Kaikolla.

Illan aikana kuultiin huikea kattaus joululauluja – osa vanhoja “hartaita” klassikoita ja osa merkittävästi modernimmalla poljennolla vedettyjä kappaleita. Lenni-Kalle hoiteli flyygelin laadukkaasti, Joonas hoiti rumputonttinsa huikealla groovella ja Osmo Ikonen oli no, Osmo Ikonen. Osmo Ikosella oli pääsoittimena basso (nauhaton sekä nauhallinen) ja tukisoittimena sello silloin kun tarvittiin erityisen herkkää tulkintaa – tämä siis laulun lisäksi. Basistin roolissa Ikonen soitteli myös todella paljon melodioita. Ikosen laulun puhtaus vireellisesti on jotain huikeaa kuultavaa ja erittäin harva suomalainen laulaja pystyy moiseen.

Konsertissa oli hienoa artistien heittäytymiskyky ja erilaiset improvisaatiot. Tietenkin biisit oli harjoiteltu, mutta niissä tuntui olevan tilaa merkittävälle määrällä improvisaatiota ja elämistä. Soiton dynamiikka oli myös aika ainutlaatuista ja tunnelmat vaihtelivat äärimmäisestä herkkyydestä lähes rockkonsertin megalomaaniseen rumpumättöön.

Erityismainintana täytyy sanoa, että luultavasti harvoin jos koskaan on saanut Miilun Kawai flyygeli sellaista kohtelua kuin tässä konsertissa. Hienoa nähdä, että musiikki herättää vielä tällaisia tunteita myös soittajissa, sillä sellaisella tarmolla Lenni-Kalle flyygeliä komensi. Juttelin konsertin jälkeen vielä Lenni-Kalle Taipaleen kanssa ja hänen kommenttinsa aiheesta oli: “Nuorempana soitettua aika vimmaisesti, mutta nykyään olen rauhoittunut ja menen enemmän musiikki edellä”. Uskoo ken tahtoo.

Kokonaisuudessaan konsertti oli mahtava elämys ja harmittamaan jäivät lähinnä ne ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta olleet paikalla. Vaikuttaa siltä, että Miilusta on pikkuhiljaa kehittymässä koko Keski-Suomen helmi mitä tulee tietyntyyppisten konserttien järjestämiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tilaisuutta joka on 15.12 Johanna & Mikko Iivanaisen Joulurauhaa -konsertti. Linkin siihen löydät tästä: Joulurauhaa!